keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Minigodzillado – pienimmän riesan tie

Esittelen teille ihan itse keksimäni itämaisen filosofian.

Se ei ole japanilainen Judo – Joustava tie, joka keskittyy henkiseen kehittymiseen. Se ei ole myöskään korealainen Taekwondo – Jalan ja käden tie, joka on toista vastaan suunnattu taistelulaji. Ehei, kyseessä on Minigodzillado - Pienimmän riesan tie.

Joku ymmärtämätön turhan vouhkaaja voi sekoittaa tämän laiskuuteen, mutta siitä ei missään tapauksessa ole kysymys. Kyse on tarpeettoman rasituksen välttämisestä ja turhan energian kuluttamisesta. Säästyy aikaa, vaivaa ja usein myös rakkolaastareita. Maapallokin pelastuu siinä sivussa. Minigodzillado on oikeastaan tila, jossa kaksi puolta on harmonisessa tasapainossa, rasitus ja saavutus. Ihan niin kuin tässä toisessa, olikos se nyt Chop suey –filosofiassakin, siinähän ovat nämä kaksi puolikasta king ja kong, jotka ovat yhdessä enemmän kuin vain mitä puolikas on yksin.

Minigodzillado -filosofian mukaan yhden pysäkkivälin kulkeminen bussilla on hyvä ajatus, mikäli siitä ei tarvitse erikseen maksaa, tai jos pysäkkiväli on pitkä, tai jos sää on kehno. Aijai, jos peräti kaksi näistä tapauksista sattuisi yhteen, olisi pysäkkivälin kävely paitsi filosofian vastaista, myös luokattoman tyhmää.

Entäpä jos jääkaapista löytyy tuoreita perunoita, sipuleita, porkkanoita, sekä paketit possun ja naudan paistia, sekä laakerinlehti ja pippurimylly. Toden totta, kaikki karjalanpaistin ainekset! Nälkäkin on kova. Mitä siis tekee Minigodzilladon harras harjoittaja ensimmäiseksi?
Aivan oikein, tilaa puhelimella pitsaa. Karjalanpaistin valmistus vie vähintään kaksi tuntia. Kyllä joku muu kuitenkin nauttii ruoanlaitosta - molemminpuolinen hyöty ja silleen. Paisti on lisäksi yleensä valmistettu lihasta, hyi.

Lähiposti on 1 km päässä, mutta raitiovaunupysäkiltä perille on 200 m kävelyä. Toinen posti on 7 km päässä, mutta spora vie ihan ovelle saakka. Kummassa pisteessä siis on viisasta käydä? Olisihan ihan hassua ja tuhlausta jäädä kyydistä pois lähipostin kohdalla. Matkaa jatketaan tietenkin kauemmas, jotta ei tarvitse kävellä pakettien kanssa ylimääräistä. Pelkästään fiksua, eikä lainkaan laiskaa.

Mutta ei tämä aina niin yksinkertaista ole. Joskus kun on saanut sohvalla tosi mukavan asennon (tarkoitan siis todella sellaista ”tyynytkin huolellisesti sormenpäillä pöyhitty” -mukavaa, en vain normaalia ”olenpas retkahtanut nyt tähän” –mukavaa), ja telkkarista tulee Arto Nyberg -show. Toiselta kanavalta tulisi Frasier, mutta kaukosäädin on television päällä yli kolmen metrin päässä. Uhraatko asentosi ja käyt hakemassa säätimen, vai kelpuutatko Nybergin, koska Frasier on joka tapauksessa uusinta? Jaa’a helppoa ei ole meillä itämaisen filosofian harjoittajillakaan - jatkuvia isoja valintoja ja asioiden huolellista puntarointia.

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Muistakaa Päivärinnan tapaus 1975

Ruotsi voitti meidät Euroveisuissa, siksipä muistin virkistykseksi, mitä muuta pahaa ruotsalaiset ovatkaan meille tehneet.


Päivärinnan tapaus 1975

Elokuun 15. 1975. Gögborg, Ullevi. Ilta on juuri alkanut viilentyä Stadionin hikisessä noidankattilassa, jossa suomalaiset gladiaattorit ovat jo kolmatta päivää nöyryyttämässä ruotsalaisia Finnkampenissa.

Alkamassa on yksi Suomen triumfilajeista, 5000 m juoksu. Matkaan on tarkoitus lähettää ylivoimainen voimakolmikko: Ari Paunonen, Lasse Orimus ja Lätsä-Pekka Päivärinta. Kaikilla on kauden tilastoajat yli minuutin parempia kuin ruotsalaisjuoksijoilla. Mielessä siintää vielä viimevuotinen teurastus, jossa koko Suomen joukkue ohitti ruotsalaiskolmikon kierroksella jo neljän kilometrin kohdalla. Tänä vuonna on ruotsalaisten joukosta noussut sentään Bengt Nåjde, joka saattaa säästyä kierroksella ohittamisen häpeältä.

Mutta voi, Svedulandian soppatykistä on levinnyt pöpöjä, jotka vetävät Orimuksen ja Paunosen mahat ruikulle. Heillä ei ole asiaa lähtöviivalle. Suomi tarvitsee nopeasti pari uutta miestä. Ollaan jo viimeisessä illassa, eikä paikalla enää ole ketään esimerkiksi eiliseltä kympiltä. Radalle hätistetään vielä teini-ikäinen Ismo Toukonen, joka on edellisiltana ollut varmistamassa Tapio Kantasen kanssa kaksoisvoittoa esteissä. Näin huolimatta siitä, että vastassa oli ollut kotiyleisön uusi suursuosikki, vast’ ikään kaksi maailmanennätystä naputtanut Anders Gärderud. Toinen paikkaaja on lähes tuntematon Martti Vainio. Tällä alimatkallaan on Vainiolla kuitenkin noteeraus 13.45, jolla hän alittaa Ruotsinennätyksen. Aika on peräisin Vainion omasta harjoituspäiväkirjasta, joten tämän päivän kunto viidelle tonnille vähintään epävarmaa. Lätsä-Pekan voitto on sentään auralaiseen graniittiin hakattu. Muut kisaavat enintään kakkossijasta.

Kello lähenee kahdeksaa. Lähdön on tarkoitus tapahtua 20.05, illan viimeinen kenttälaji seiväshyppy on edelleen käynnissä. Kalliomäki nojailee seipääseensä, odottelee sopivaa tuulirakoa. Hän seuraa, kuinka suomalaisjuoksijat asettuvat lähtöviivalle. Keltapukuiset paviaanit kerääntyvät arasti suomalaissoturien taakse, kuin valmiiksi häpeillen.


Lähtölaukaus. Toukonen ja Vainio singahtavat kärkeen. Päivärinta jää hidastamaan ruotsalaisia rennompaan vauhtiin. Mutta ratkaisuja ei pääse vielä tapahtumaan. Kierroksen kohdalla koko joukko on yhdessä, vielä sulassa sovussa.

Samaa tahtia jatketaan useita kierroksia. Tasainen keskivauhti enteilee loppuaikaa 14 ja puolen minuutin tietämille. Normaalisti Lätsä lämmitteleekin kovemmin ennen kuin alkaa treenata.

Kahden kilometrin kohdalla lönköttelyvauhti alkaa olla liikaa Björkqvistille, joka askel askeleelta alkaa jäädä muusta joukosta. Päivärinta huomaa tämän ja iskee pökköä piisiin. Jäntevä nuorimies - alkaa tehdä eroa muuhun joukkoon. Lätsä-Pekka vetää hetkessä 100 m keulan, mutta päättää sitten rauhoittaa vauhtiaan ja palata pääjoukkoon. Ollaan 3 kilometrin kohdalla.
Edelleen hidastellen hän antaa pääjoukon kärjen mennä edelleen. Päivärinta pujahtaa Nåjden eteen, päästäen Toukosen edellään pienelle etumatkalle. Päivärinnan nerokas taktiikka aiheuttaa vauhdin nykimistä ja epätasaisuutta. Vainio ja Bengtsson alkavat pudota joukosta. Nåjde ohittaa Päivärinnan ulkokautta ja tavoittaa nopeasti Toukosen. Päivärinta ei tätä jää katsomaan vaan singahtaa heittämällä uudelleen Nåjden eteen. Kohta alkaa sinikeltainen veri kiehua. Kaksi viimeistä kierrosta on alkamassa.

Mistä tuo ruotsalaistonttu on saanut noin paljon puhtia? Nåjde singahtaa Virenmäiseen kahden kierroksen kiriin ja hyvästelee hyytymässä olevan Toukosen. Päivärinta ei moisesta hätkähdä. Tuo nopea suomalainen, tuo ikimetsien ja soiden kasvatti, jonka järkähtämättömät askeleet ovat suomalaisessa kesässä ja talvessa raataneet kuin Jussi hallapellolla. Säästä piittaamatta on sinivalkoinen sisupussi vuodattanut lenkkipolulle hikeä ja sappea. Nämä sitkeät askeleet ovat kaksi vuotta aiemmin tuoneet Suomeen kautta aikojen ensimmäisen maastojuoksun maailmanmestaruuden. Kuin nuori hirvi pitkällä loikalla nousee Päivärinta Nåjden rinnalle ja ohikin, kun vielä on puoli kierrosta maaliin. Raivostunut ruotsalainen tuuppaa Päivärintaa selästä. Lätsä-Pekka horjahtaa ulkoradoille ja menettää rytminsä. Nåjde saa hetkessä kymmenen metrin etumatkan. Mutta Päivärinta ei anna periksi. Kuin Felix kissa hän nousee tuhkasta ja ampaisee sellaiseen kiriin, ettei sitä ole nähty sitten Rooman kasisatasen ja Markku Taskisen. Päivärinta nousee askel askeleelta kohti Nåjdea. Jäntevä suomalainen saavuttaa riutuneen vastustajansa ja viimeisillä metreillä askeltaa ohi. Vielä yrittää epätoivoinen Nåjde tarttua Päivärintaa rinnuksista, mutta Lätsä-Pekka pitää pintansa ja kevyesti läpsäyttää paitaansa hapuavan käden takaisin. Päivärinta on ykkösenä maalissa.

Illan valtias Päivärinta lähtee kunniakierrokselle ruotsalaiskatsomon mourutessa ja suomalaiskatsomon hurratessa. Pari rohkeaa suomalaista hyppää baarikatsomosta Lätsä-Pekan seuraksi kiertämään. Voitto on sillä minne se kuuluukin, suomalaisilla.

Nåjde ontuu nyyhkien kapteeninsa luo. Pyyhepäinen Ricky Bruch taluttaa itkupillin tuomariston tykö. Tuomariston ruotsalainen puheenjohtaja kuuntelee vuodatusta ja tekee sen, mitä ei koskaan olisi pitänyt tehdä. Ei näin voi käydä... mahdotonta.

Päivärinta hylätään!

Ja voi saatana, kun tieto kantautuu joukkueemme korviin. 23 kertainen Suomenmestari, Tainionkosken Sfinxi, Ossi Karttunen lähtee siltä seisomalta kuristamaan tuomaristoa. Tarvitaan moukarinheittäjä Harri Huhtalan ja kuulamörssäri Reijo Ståhlbergin väliintulo, jotta säästetään kapteenimme murhan teolta. Sen verran kuitenkin ehtii mennä tuomaristolta vetelät punttiin, että he joutuvat pitämään hätäkokouksen. Ulrika Knape meinaa katsomossa tukehtua pullasuttuun silkasta onnesta. Ympäri areenaa korkataan riemusta O’boy mansikkajuomaa.

Oikeusmurha! Ruotsalaista vittuilua! Koko maailma hätkähtää tätä vääryyttä. New Yorkia myöden painokoneet pysähtyivät, "Etusivu uusiksi, nyt ne ruotsalaiset hylkäsi Lätsä-Pekan!" Kotimaassa televisiot saavat maistaa pesäpallomailoista. Suomalaisilta on vääryydellä viety vitosen voitto. Täysin ylivoimaiselle Lätsä-Pekka Päivärinnalle ei radalla voitu mitään, svenssonit varastavat reilusti ansaitun voiton kepulikonstein. Julkeaa, vähemmästäkin on sotia aloitettu.

Ja totta kai alkaa sataa. Jotenkin ne ruotsalaiset perkeleet järjestävät senkin.

Hetken kuluttua tuomariston petollinen ja pelosta värisevä edustaja vihdoin ilmoittaa: "Nåjde hylataan myos". Päätöksellä vältytään välittömältä verilöylyltä. Pirjo Vilmi ja Mona-Liisa Pursiainen saavat pidettyä suomalaisjoukkueen aisoissa.

Mutta tämä ei jää tähän. Vääryys vielä jonakin päivänä oikaistaan. Sitä odotellessa teroitetaan suomalaisissa korvissa valmiiksi kirveitä ja vuollaan honkapuusta karstuja. Sitä päivää odottaa myös Ruotsin kansa kauhuissaan. Kerran vielä palaa oikeudenjanoinen suomalainen hakkapeliitta Ruåtsinmaalle pistämään asiat lopullisesti selviksi ja laittaa kierot naapurit vastaamaan teostaan - rikoksestaan. Kerran vielä katsotaan pohjia myöten miten on mahdollista, että Nåjde tönii ja Lätsä-Pekka hylätään. Katuvat vielä tekojaan kun loppuun asti selvitetään asia, joka suomalaisissa saloissa kiertää legendaarisella, pahaenteisellä, veret hyydyttävällä nimellään: 1975 Päivärinnan tapaus.

perjantai 23. toukokuuta 2008

Löytyikö kirppareilta mitään?

Ensiksi vierailin Kälviällä, jonka pääkadun varressa oli sympaattisen oloinen liike. Seinämainoksensa avulla se kertoi olevansa kirjakauppa ynnä lelukauppa ynnä pari muutakin kauppaa, joita en enää muista. Mukavan oloinen myyjä tuli tarjoamaan apuaan. Kirjoja ilmaisin katselevani, jolloin myyjä pahoitteli, että heillä alkaa olla enimmäkseen vain alekirjoja myynnissä. Isojen uutuusvarastojen pitäminen onkin niin pienellä paikkakunnalla varmasti hankalaa.
Mutta minullehan maltilliset hinnat sopivat. Myyjä avuliaasti kaiveli alekorista nähtäväksi kaikenlaista proosaa. Joukossa oli mukavasti genreäkin. Stephen Kingin Musta torni kovakantisina osat III, IV ja V. Ostin nelosen viidellä eurolla. Genren ulkopuolelta mukaan tarttui Bret Easton Ellisin Lunar Park, josta en sinänsä tiedä mitään. Amerikan Psyko aikanaan kuitenkin oli säväyttänyt kovasti. Kolmas vaihtoehto olisi ollut Juha Ruusuvuoren Kuvastaja –palkittu romaani Nokian nuoriso-ohjaaja. Mutta se jäi sinne, rajansa se on oltava ostamisellakin. Etenkin kun minulla oli vähän heikosti matkalaukkutilaa (yksi vaivainen reppu koko matkalla). Kaikki kolme olivat viiden euron kovakantisia kirjoja.

Kirjakaupan jälkeen paikkakunnalta löytyi vielä lähetyskirppari, jossa sinänsä oli paljon kirjoja, mutta suurin osa oli lajiltaan hengellistä. Huolellisen selailun jälkeen en ollut löytänyt mitään edes vähän kiinnostavaa. Sen verran pitkään olin kuitenkin hyllyjä tonkinut, että olisin kokenut moukkamaiseksi lähteä mitään ostamatta. Mukaani tarttui sitten Teräsmieheni TV-sarjan pilotti DVD. Hintaa sihen ei oltu merkitty. Ja kuten myyjä minulle ystävällisesti kertoi, paikassa oli hinnoittelu vapaamuotoista, sai maksaa mitä katsoi asialliseksi. Se valitettavasti minun tapauksessani nosti levyn hintaa. Euron olisin halunnut maksaa, mutta kantti ei kestänyt antaa alle kahta.

Kälviän jälkeen seuraava metropoli matkani varrella oli Kannus (Esko Ahon kotikulmia). Sieltä löytyi myös lähetyskirppis. Tällä kertaa pääsin paikasta hyvin nopeasti pois. Kirjoja oli vain muutama, pääosin koulukirjoja ja arvatkaa… hengellistä kirjallisuutta. Paikka myi myös uusia huonekaluja ja liinavaatteita. Ihan viehättävä paikka, mutta mitään en tullut ostaneeksi.
Kannuksesta löytyi myös ihan ehta divari. Siellä olikin mukavasti sarjakuvia (sarjakuviahan minä etupäässä keräilen, kirjat tulevat vähän niin kuin siinä sivussa). Hintapolitiikka oli aika selkeäpiirteinen, suurin osa lehdistä maksoi 2 euroa tai 5 euroa. Siinä ei tehty eroa ehjien ja rikkinäisten välillä. Toki kaikenlaisia hintoja oli, mutta nuo edustivat yhdessä varmasti 70 % kaikista. Oli elämäni ensimmäinen kerta, kun näin 90-luvun Aku Ankasta pyydettävän 2 euroa kappaleelta.
Mutta ostettavaakin löytyi. Viimeinen Zagor 1977-2, harvinaisesta päästä ja mukavassa kunnossa 1.35 €. Varmaankin on maksanut valuutanmuutoksen aikoihin 8 markkaa, niin omituinen hinta tuo oli. Paikassa oli paljon sarjakuvaseurojen (etupäässä Kupla) lehtiä ja omakustanteita, joita en ollut koskaan ennen nähnyt. Mutta 2 euron kappalehinta nuhraantuneistakin piti ne poissa ostoskoristani. Wallun Kulttuurikuvasarjoja 3 upeassa kunnossa ylitti kuitenkin loistavasti ostokynnykseni. Kahdella eurolla mukaan tarttui myös Jalavan Wanhat Sarjat 6 – Kippari Kalle, mukavan kuntoisena. Ja sitten vielä 5 euron kasasta tein pari tosilöytöä. Mikki Hiiren kulta-aika 3 (hieno) ja yksi ehkä kaikkein upeimmista sarjakuva-albumeista ikinä, Jätti KAUHU kirja, tosin jo melko kuluneena kappaleena. Yhteensä siis 14 euroa, mikä pitää sisällään pienen alennuksen. Oikeasti tiedän, että tein vain erinomaisen hyviä kauppoja. Mutta en voi välttyä siltä lievästi kateelliselta ajatukselta, että eräs hyvä ystäväni olisi selvinnyt paikasta noin 2.80 eurolla, ja yhtä hyvien ostosten kanssa. No jaa…

Kokkola oli viimeinen kohteeni. Siellä suunnistin ensi isoon divariin. Jestas, että oli tavaraa, varsinainen keräilijän taivas. Hintahaitari suhteessa arvoon oli aika hulppea. Mutta eipä siinä mitään, kalliit jäivät, halpojakin oli pakko vähän jättää. Kiinnostavia löytöjä oli Aikakone lehden vuosikerran 85 kolme numeroa. Sarjakuvaosastolta mukaan tarttuivat Tardin Adele ja Hirviö 1.50 eurolla, Professori Keropää ja JÄTEVAKOOJAT 1 eurolla ja vielä retken kallein ostos, kovakantinen Teräsmies superkirja (Kuvajulkaisut 1970) 8 eurolla. Kirjapuolelta haaviin jäi kaksi ostosta. ESCin tulevaa kesäretkeä varten ostin book studion Suuren noitakirjan kahdella eurolla, se oli tosin aika kova hinta, koska kirjassa on kohtalainen vesivahinko. Toiseksi Kata Kärkkäisen Minä ja Morrison lukematon kappale 0.50 eurolla. Onhan yksi Kärkkäinen pakko lukea, jotta voi tietää, miksi häntä ei ”piireissä” kukaan arvosta kirjailijana. Minä kun en osaa kertojan taitoja kirjailijan ulkonäöstä päätellä. Paikassa oli mahtavasti vanhoja dekkareita, todellinen aarreaitta dekkariharrastajille. Myös keräilysarjakuvia oli paljon. Käymisen arvoinen paikka ehdottomasti oli ja on.

Vielä ehdin suunnistaa Kokkolan kirpparille. Sieltä ei löytynyt pahemmin kiinnostavia kohteita, paitsi Kubertin Tarzan, mutta siitä pyydettiin 6 euroa, joten ostamatta jäi.

Minä sitten kirjojeni, kansoineni, vaatteineni suunnistin lentokentälle kotimatkaa varten. Onneksi minulla oli muovipussi, johon olin tullessa laittanut lenkkarini, jotteivät ne sotke työpapereitani. Sain kuin sainkin pakattua kaiken romuni reppuuni ja tähän muovipussiin. Repun pidin käsimatkatavaroissa, mutta pussin laitoin ihan ilkeyttäni ruumaan.
Oli ihan hupaisa näky perillä, kun lentoaseman liukuhihnalta herraskansan Samsonitejen ja Louis Vuittonien seasta putkahti minun SIWA muovikassini täynnä likapyykkiä ja haisevat lenkkarit. Kukaan ei erehtynyt luulemaan omakseen.

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Kummituksia ja myrkkykäärmeitä - (matkalla Keski-Pohjanmaalla)

Niinhän siinä taas kävi! Kun kaverit lähtevät työmatkoille Vancouveriin tai Monte Carloon, tai jonnekin, niin mihinkäs minä? Aivan oikein, Pohjanmaan suot kutsuivat jälleen. Mutta sattuihan matkalla toki jotakin mainittaviakin juttuja.

Minulla on suunnitelmissa musavideon tekeminen Jorma Ollilan hartiat -punkbändille. Olen vähän vaivihkaa miettinyt ja bongaillut sopivia kuvauspaikkoja. Nyt sellainen, visuaalisesti täydellinen löytyi. Olin keskellä umpimetsää kahlaamassa ryteikköjen läpi autolleni (työni oli lyhykäisesti sanottuna sellaisten rautatieosuuksien katsastamista, minne ei pääse ajoneuvoilla, vaan joihin on tetsattava kävellen soiden ja lettojen läpi), kun törmäsin pieneen aukioon ja siellä hylättyyn vanhaan taloon.
Niin monta kauhuelokuvaa olen katsonut, että tiesin ulkonäöstä mökissä asuvan vähintään noitia, luultavasti myös kaunaisia hirtettyjen kummituksia. Ehkäpä vielä sarjamurhaajiakin? Talo oli kauttaaltaan ränsistynyt ja haalistunut, ikkunaruudut osittain hajonneet, sammal levinnyt kaikkialle. Pihalla oli vielä limaisen pressun alla autonraato, joka oli täysin läpiruostunut. Ainakin mitä tuulenpuuskissa lepattavien helmojen alta näkyi. Riipivän kammottava paikka. Piti hetki hyperventiloida, että uskalsin astua lähemmäs napsimaan kuvia. Koitin samalla tiirailla ikkunasta, ettei sisällä vain liikkuisi joku. Olihan paikka selvästi kuitenkin yksityispiha. Tietysti, jos joku olisi ikkunassa liikkunut, olisin paskonut alleni siinä paikassa.
No muutaman kuvan jälkeen pulsiin hakatessa noin 240 hipsin tieheni. Autoni löytyi onneksi läheltä ja pääsin "turvaan". Minua ei ilmeisesti seurattu, koska elän vielä. Pelastumistani luultavasti auttoi se, että oli keskipäivä ja aurinko korkeimmillaan.
Vaikka paikka oli visuaalisesti täydellinen, emme sinne mene kuvaamaan. Viis välimatkasta. Mökki oli liian pelottava.


Pikkuisen vähemmällä tykytyksellä selvisin seuraavasta kohteesta. Törmäsin näet ruohoaavikon keskellä komeaan kyykäärmeeseen. Steve "Crocodile Man" Irvinin intohimoisten lisko-ohjelmien innostamana päätin minäkin ottaa matelijasta mittaa. Nappasin samalaisen kepin, kuin Irvinillä on mambojensa ja kalkkaroidensa kanssa tapana, ja laskeuduin samanlaisessa hassussa asennossa (tiedät millaisessa, jos olet krokomiehen ohjelmia nähnyt) lähemmäs luikeroa. Käärme viuhui ensin puolisen metriä poispäin ja sitten päätään uhkaavasti kohottaen pysähtyi minua kohti. Oli käärmeellä uljas asento. Tuijottelimme toisiamme hiljaisuuden vallitessa. Minä jatkuvasti hivuttauduin vähän lähemmäs, mutta sihisijä pysyi paikoillaan kuin patsas. Alkoi taas adrenaliinihiki kohota otsalleni. Hitaasti ojensin kameraani, mutta en oikein auringonpaisteessa saanut kohdistettua. Räpsin joukon kuvia, toinen toistaan lähempää. Tuijottelimme vielä tovin, mutta sitten annoin käärmeen voittaa. Vetäydyin paikalta ja päästin preerian kuninkaan rauhassa jatkamaan myrkkyisää eloaan.


Yhden yön vietin hotellissa Kokkolassa. Paikka oli rauhaisa pikkuhotelli, vaikka kaupungissa olisi ollut kunnon yökerhopaikkojakin. Minulle varauksen tehnyt hallinnon rouva vähän lähtiessäni virnuilikin, että "Olisinhan minä voinut varata NNNN:stäkin, mutta tuolla saat nukkua rauhassa". Pah, totta totisesti sainkin. Paikan nimikin oli "Tuutimiskulma", tai jotain. Aulabaarin tapaisessa kävi pari paikallista kääntymässä, mutta kahdeksaan mennessä paikka oli ihan kuollut. Lähdin lampsimaan keskustaa kohti, vaan enhän minä Kokkolaa tunne. Varmaan pari kilometriä talsin sikin sokin löytämättä mitään, mihin olisin halunnut mennä. Ajatekaa nyt. Poikamies vieraassa kaupungissa hotellissa, ja sitten pitääkin "levätä" päivän rasituksista. Turhaa taistelua tuulimyllyjä vastaan, totesin ja palasin hotelliini ja huoneeseeni. Tiesin, että jos olisin halunnut (pois se tietenkin minusta) jonkinlaista eroottista vipinää iltaan, olisi ainoa mahdollisuuteni maksukanavan E-4 "Doctor Screw and Giant Melons From Space".

Oli muuten huoneeni telkkarissa sisäänastuessani tervetuliaistoivotus:
"Tervetuloa herra Mätäaho".
Ehdin kerran hieraista silmiäni asian tarkastamiseksi, kun ruutu pimeni. Ja parin sekunnin kuluttua kuva palasi, nimeni oli nyt oikein. Olivat varmaan havainneet mokansa sisäänkirjautumiseni yhteydessä. Mutta mä ehdin nähdä... ja se oli loukkaus. Varastin kostoksi huoneeseen jätetyt kertakäyttöiset saippuan ja suihkumyssyn. Hah, kuka nyt saa nauraa?

Tein reisulla läjäpäin kirppari- ja divariostoja. Ensikerralla voisinkin vähän analysoida Kälviän, Kannuksen ja Kokkolan kirpparitarjontaa ja tekemiäni löytöjä.