keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Minigodzillado – pienimmän riesan tie

Esittelen teille ihan itse keksimäni itämaisen filosofian.

Se ei ole japanilainen Judo – Joustava tie, joka keskittyy henkiseen kehittymiseen. Se ei ole myöskään korealainen Taekwondo – Jalan ja käden tie, joka on toista vastaan suunnattu taistelulaji. Ehei, kyseessä on Minigodzillado - Pienimmän riesan tie.

Joku ymmärtämätön turhan vouhkaaja voi sekoittaa tämän laiskuuteen, mutta siitä ei missään tapauksessa ole kysymys. Kyse on tarpeettoman rasituksen välttämisestä ja turhan energian kuluttamisesta. Säästyy aikaa, vaivaa ja usein myös rakkolaastareita. Maapallokin pelastuu siinä sivussa. Minigodzillado on oikeastaan tila, jossa kaksi puolta on harmonisessa tasapainossa, rasitus ja saavutus. Ihan niin kuin tässä toisessa, olikos se nyt Chop suey –filosofiassakin, siinähän ovat nämä kaksi puolikasta king ja kong, jotka ovat yhdessä enemmän kuin vain mitä puolikas on yksin.

Minigodzillado -filosofian mukaan yhden pysäkkivälin kulkeminen bussilla on hyvä ajatus, mikäli siitä ei tarvitse erikseen maksaa, tai jos pysäkkiväli on pitkä, tai jos sää on kehno. Aijai, jos peräti kaksi näistä tapauksista sattuisi yhteen, olisi pysäkkivälin kävely paitsi filosofian vastaista, myös luokattoman tyhmää.

Entäpä jos jääkaapista löytyy tuoreita perunoita, sipuleita, porkkanoita, sekä paketit possun ja naudan paistia, sekä laakerinlehti ja pippurimylly. Toden totta, kaikki karjalanpaistin ainekset! Nälkäkin on kova. Mitä siis tekee Minigodzilladon harras harjoittaja ensimmäiseksi?
Aivan oikein, tilaa puhelimella pitsaa. Karjalanpaistin valmistus vie vähintään kaksi tuntia. Kyllä joku muu kuitenkin nauttii ruoanlaitosta - molemminpuolinen hyöty ja silleen. Paisti on lisäksi yleensä valmistettu lihasta, hyi.

Lähiposti on 1 km päässä, mutta raitiovaunupysäkiltä perille on 200 m kävelyä. Toinen posti on 7 km päässä, mutta spora vie ihan ovelle saakka. Kummassa pisteessä siis on viisasta käydä? Olisihan ihan hassua ja tuhlausta jäädä kyydistä pois lähipostin kohdalla. Matkaa jatketaan tietenkin kauemmas, jotta ei tarvitse kävellä pakettien kanssa ylimääräistä. Pelkästään fiksua, eikä lainkaan laiskaa.

Mutta ei tämä aina niin yksinkertaista ole. Joskus kun on saanut sohvalla tosi mukavan asennon (tarkoitan siis todella sellaista ”tyynytkin huolellisesti sormenpäillä pöyhitty” -mukavaa, en vain normaalia ”olenpas retkahtanut nyt tähän” –mukavaa), ja telkkarista tulee Arto Nyberg -show. Toiselta kanavalta tulisi Frasier, mutta kaukosäädin on television päällä yli kolmen metrin päässä. Uhraatko asentosi ja käyt hakemassa säätimen, vai kelpuutatko Nybergin, koska Frasier on joka tapauksessa uusinta? Jaa’a helppoa ei ole meillä itämaisen filosofian harjoittajillakaan - jatkuvia isoja valintoja ja asioiden huolellista puntarointia.

Ei kommentteja: