Keeping Up Appearances

Suomessa on nykyisin pirun helppoa hankkia omaan autoonsa sopiva rekisteritunnus. Kilven ei enää välttämättä tarvitse olla pinossa seuraavan juoksevan numeron mukainen. Aina valinta on ollut mahdollista, mutta toisella tavalla hankalaa ja epäilemättä myös kallista. Siitä huolimatta kaikki tietävät, että LUU-5 oli autosta riippumatta poliisin ajoneuvo, ja ENS-10 vuosikymmenet Ensio Itkosen menopeli. Itse olen omin silmin todistanut Valion paikallisen jakeluauton vaihtumista (ensin harmaa Kleinbus, myöhemmin sininen WW transporter), mutta kilven VAL-10 säilymistä.

Nykyisin liikenteessä näkee kaikkialla kilven numeroa 1. Se on luultavasti yleisin numero kaikista. Oma kilpi on tietysti hieno status, ei pelkästään Suomessa, vaan ihan kaikkialla. Parhaat kilvet (TOP-CHEF, 2FAST4U) vaihtavat omistajaa tuhansilla punnilla ja euroilla. Mutta ehkä täällä Härmässä se suurin statusarvo on syntynyt Dallas muisteloista. Öljyparoni Jock ajoi autoa EWING-1, JR autoa EWING–3, pikkuveli Bobbyllä oli EWING-4, JR: vaimolla Sue Ellenillä EWING-7, Lucylla EWING-11. Kun Bobby osti vaimolleen Pamelalle syntymäpäivälahjaksi ja kauppakassiksi Pontiacin, oli sen rekisteri EWING-6, ja Sue-Ellen veti asiasta hirveät pultit.

Mutta miksi ihmeessä kaikki haluavat autoonsa numeron 1, jos se tarkoittaa vähän niin kuin arvojärjestystä? Jos minä hankkisin 20 vuotiaaseen Toyotaani rekkarin TRA, olisi se järjestysnumeroltaan enintään 4. Saisivat sitten köyhät arvailla, millainen se TRA-3 onkaan? Maasturi kenties? Entä TRA-2, varmasti urheiluauto? Ykkösenä mahtaa olla vähintään Mersu, mutta mahdollisesti jo Cadillac.
Olisi suorastaan nöyryyttävää ajella vanhalla ruosteisella japsiromullani, ja kertoa kaikille kilvellä TRA-1, että tämä se on sitä suurinta luksusta minun elämässäni.